näyttää 5 tuloksen(tulokset)
Evankelioiminen

Kalevi Lehtinen: Johtajasta evankelistaksi

Mission Europen ensimmäinen evankelista Kalevi Lehtinen (1936-2011) oli luterilaisen kirkon pappi ja kymmenen vuoden ajan Campus Crusade for Christ -järjestön Euroopan työn johtaja. Järjestön nimi Euroopassa muuttui Agape Europeksi. Kalevi Lehtinen koki jo nuoruudessaan kutsumukseksi evankelistan tehtävän. Evankelista keskittyy Jeesuksesta kertovan hyvän sanoman opettamiseen ja Jeesuksen seuraajaksi kutsumiseen. Lähettäjäpiirikirjeessään (29.3.1995) Kalevi ja Eine Lehtinen muistelevat …

Petri ja Marianne Välimäen elo-syyskuun 2022 lähettäjä- ja rukouskirje

ANSAITSEMATON RAKKAUS MEIDÄN OSAKSEMMEMiten ihana onkaan äidinkielemme sana ARMO, jonka kirjaimista syntyy usein esim. rippikouluissa käytetty armon määritelmä. Otsikossakin jo mainittu – Ansaitsematon Rakkaus Minun/Meidän Osaksemme. Se on myös varsin mieliin jäävä nyrkkisääntö siitä, mitä armo tarkoittaa. Hyväksyntä aina pelastusta myöden saadaan todellakin lahjana Jeesuksen sovituksen ja täytetyn työn tähden. ”Sillä armosta te olette pelastetut …

Petri Välimäki ja Marianne Välimäki

Petri ja Marianne Välimäen kesäkuun 2022 lähettäjä- ja rukouskirje

JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS! Tätä kesää koko ihmiskunta lähestyy monien syvien kysymysten ja huolenaiheiden saattelemana. Pandemiatilanne on edelleen epävarma ja raastava sota Ukrainassa huolestuttaa. Myös oman maamme ja koko maailman turvallisuustilanne mietityttää. Aiheesta. Monia muitakin laajoja ja yleisiä huolenaiheita voi löytää, kun hetken miettii. Jumalan armon välittäjinä voisi kuitenkin olla vielä tärkeämpää pysähtyä miettimään jokaista …

Hengellinen työnäky

Miljoona ihmistä Kristukselle!

”Auttaa voittamaan 1 miljoona ihmistä Kristukselle.” Ystäväni, terveisiä Etelä-Saksan Kandernista. Nyt vihdoin ehdin päivittää tänne uutisia matkaltani, jonka tarkoitus on ottaa haltuuni Mission Europe -järjestön talous- ja muuta hallintoa. Kolmen päivän aikana olemme jutelleen paljon Markku Happosen kanssa, joka on kantanut ansiokkaasti suuren kuorman Mission Europen yli 30 vuoden historiassa. Tänään perjantaina keskustelujen lisäksi on …

Petri Välimäki Radio Patmos Aamuvieras Armo ja rakkaus

Ytimessä armo ja rakkaus

Mission Europen Petri Välimäki on tuttu ääni Radio Patmoksen kuuntelijoille. Hän oli 25.5.2021 Satu Panulan ja Markku Vuorisen haastateltavana Radio Patmoksen Aamuvieras-ohjelmassa.  Ohjelman voi kuunnella Patmoksen kotisivulla. Petriltä kysyttiin muun muassa, mistä voimat riittää kaikkeen laajaan opetus-, julistus- ja sielunhoitotehtäviin sekä kirjojen kirjoittamiseen? Petrin kertoi tehneensä priorisointiperiaatteen. Hän keskittyy evankeliumin ydinsanoman välittämiseen. Joskus tulee toisenlaisia tärkeitä …