Helmuth Garoeb

Valmentaja Helmuth Garoeb Mission Europe

Story in English

– Minut on toivotettu sydämellisesti tervetulleeksi Mission Europen (ME) -työntekijätiimiin. Työni alkoi 1.6.2021, ja olen innostunut yhteisestä matkastamme tulevaisuuteen.

– Oulussa asuvana haluan palvella ensisijaisesti Pohjois-Suomen hengellisiä ja muita yhteisöjä. Osallistun työhön koko Suomen alueella. Lisäksi olen mahdollisuuksien mukaan Mission Europen työssä Virossa, Venäjällä, Israelissa ja Namibiassa.

– Olen syntynyt Pohjois-Namibiassa pienessä Grootfonteinin kaupungissa. Vanhempani olivat opettajia, olen kahdeksanlapsisen perheen neljäs lapsi, ja minulla on kaksoissisko.

– Namibiassa tapasin vuonna 1998 suomalaisen Niinan, joka oli siellä kasvatustieteen vaihto-opiskelijana. Niina osallistui myös lyhytaikaiseen lähetysprojektiin, jossa Kansan Raamattuseuran suomalainen tiimi avusti perustamaan Namibiaan kansainvälisen lähetysjärjestön Campus Crusade for Christin työtä. Menimme naimisiin Kajaanissa vuosituhannen alussa. Jumala on siunannut meitä kauniilla Nea-tyttärellä, joka on nyt 12-vuotias. Olemme asuneet Namibiassa suurimman osan avioliittomme ja työhistoriamme ajasta. Kaksi ja puoli vuotta sitten muutimme Ouluun. Niina työskentelee sosiaaliohjaajana aikuissosiaalityössä. Hän ja Nea ovat tärkeitä tukijoitani työssäni Mission Europessa.

-Lapsena ja nuorena kasvoin Namibiassa upean luonnon keskellä, ja päädyin opiskelemaan geologiaa, sillä rakastan ja lumoudun luonnosta ja maailmastamme. Valmistuin yliopistosta geologiksi. Niina on kasvatustieteen maisteri ja valmistui vuonna 2021 myös sosionomiksi. Valmistumisemme jälkeen työskentelimme omissa ammateissamme, kunnes 2005 Jumala kutsui meidät liittymään kokoaikaisesti Campus Crusade for Christ -järjestön työhön Namibiassa.

Näin tulin uskoon

”Sinun täytyy syntyä uudesti ylhäältä tai muutoin joudut helvettiin!”. Tällä rajulla tavalla lukiolaisystäväni tutustutti minut Jeesukseen.  Se avasi tien pohtimaan, mitä ystäväni tarkoitti noilla sanoilla, joiden edessä ensin loukkaannuin ja koin tulevani tuomituksi. 

Nuo sanat eivät ole tavanomaisia halutessamme kertoa Jeesuksen rakkaudesta ystävällemme.  Olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen, että ystäväni avasi silloin suunsa, vaikka hän ei käyttänyt sovinnollisempaa ilmaisutapaa. Etsintäni johti minut lukion englannin opettajan luokse, joka oli Jeesuksen seuraaja. Hän selitti minulle Raamatusta, mitä uudestisyntyminen merkitsi.  Minulle kerrottiin uskon perusteita. Ymmärsin myös syntisyyteni (Room. 5:19) ja tarpeeni pelastukseen Jeesuksessa (Joh. 14:6). Toukokuussa 1992 Jeesus laupeudessaan ja armossaan antoi minulle ikuisen elämän.  Haluan elää, rakastaa ja totella häntä Pyhän Hengen voimassa ja auttaa toisia tekemään samoin. 

Jeesuksen palveluksessa Namibiassa

Osallistuin yliopisto-opiskelujeni aikana lähetystyöprojekteihin opiskelijoiden parissa ja työpaikoilla. Campus Crusade for Christin missio oli tehdä Jeesusta tunnetuksi sekä varustaa ja lähettää opiskelijoita, ammattilaisia ja kaikkia kristittyjä elämään ja palvelemaan Jeesusta omalla vaikutusalueellaan ja yhteisössään. Meillä oli etuoikeus johtaa järjestön Namibian työtä viiden vuoden ajan (2007-2012), jonka jälkeen palvelimme maassamme Global Church Movements (GCM) -liikehdinnän johtajina seitsemän vuotta ennen tuloamme Suomeen 2019. 

GCM:n työssä johdimme työyhteisöä, joka työskenteli hengellisten johtajien ja järjestöjen kanssa varustaaksemme kristittyjä, yhteisöjä ja seurakuntia evankelioimisen työkaluilla ja varustaakseen heitä henkilökohtaiseen ja yhteiseen lähetystehtävään. 

-Jos jotakuta kiinnostaa niin kerron mielelläni kokemuksiani tästä työstä.

Tehtäväni Mission Europessa

Olen Mission Europessa valmentaja. Toivon voivani inspiroida, rohkaista, varustaa ja lähettää yksittäisiä uskovia, yhteisöjä ja seurakuntia toteuttamaan Jeesuksen antamaa tehtävää arkipäivän keskellä. Työnäkyni nousee rakkaudesta Jeesukseen ja lähimmäiseen, kuten Jeesus kertoi rakkauden kaksoiskäskyssä (Matt. 22:36-39), kuuliaisuudesta totella hänen lähetyskäskyään opetuslasten tekemiseksi (Matt. 28:18-20)  sekä Jeesuksen kuoleman merkityksestä (1. Tim. 2:3-7).  Vahvuuteni on varustaa pienempiä sitoutuneita ryhmiä elämänmittaiseen vaikuttamiseen ja auttaa nuoria johtajia toteuttamaan omaa kutsumustaan Jeesuksessa.

Mielelläni autan opetuslapseuteen liittyvien opetuskokonaisuuksien ja tilaisuuksien järjestämissä sekä evankelioimisen välineiden ja käytännön harjoituksissa, jotta voisimme kertoa Jeesuksesta ystäville, perheenjäsenille ja työtovereille.

Liity tässä Helmuthin lähettäjäksi!