Maata kiertämässä – mediamission 2022 valmisteluja

Maata kiertämässä – mediamission 2022 valmisteluja

Viimeisen neljän viikon aikana olen osallistunut tiiviisti noin kahteenkymmeneen webinaariin vuoden 2022 mediamission sytyttämänä.” Näin kirjoittaa Mission Europen toiminnanjohtaja Mika Tuovinen. Tässä alhaalla hän hän kuvaa tämän hetken tuntemuksiaan.

Lupasin IRR-TV:n Ari Taljalle ja Onni Haapalalle, että voin lähteä heidän kanssaan kiertueelle, jossa käymme maakuntien keskuksissa Helsingistä Rovaniemelle. Tarkoitus oli tavata seurakuntien työntekijöitä, ja kertoa syksylle 2022 suunnitellusta mediamissiosta. Korona muutti matkustamisen etäkokouksiksi. Mukana oli mission yhteistyötahoja. Tänään Runebergin päivänä meillä oli viimeinen Teams-kokous.

Mitä ”kiertue” antoi minulle?

Sain katsoa kauemmaksi kuin vain vanhaan yhteistyöjoukkoon. Tapasimme satoja seurakuntien työntekijöitä ja vastuunkantajia. Luterilaisten pappien ja työntekijöiden joukossa oli paljon tuttuja, mutta oli hienoa nähdä myös vapaan kristillisyyden väkeä.

Kiertue rohkaisi. Tässä maassa on paljon niitä, jotka haluavat toimia Jumalan valtakunnan rakentamiseksi.

Moni sanoi olevansa valmis vaivan näkemiseen, ja piti mediamission tuloa rukousvastauksena.

Olisin toki toivonut, että tällä ”maakuntakiertueella” olisi ollut enemmän pastoreita ja seurakuntien työntekijöitä mukana, mutta olihan meitä muutama sata. Tällä joukolla on hyvä lähteä liikkeelle, ja tulemme kutsumaan vielä niitäkin, jotka eivät tälle kiertueelle päässeet.

Käsitin, että näky on lähtenyt vasta leviämään, ja toivon sen tulen lailla sytyttävän kristikansaa.

Kiertueella Ari Talja ja Onni Haapala kertoivat IRR-TV:n kansainvälisistä mediamissioista sekä ensi vuodelle suunnitellusta valtakunnallisesta mediamissiosta. Mediamission yhteistyökumppanit kertoivat, mitä tuotavaa heillä on yhteiseen missiopöytään. Kansan Raamattuseura tarjoaa seurakunnille Luukas 10T-koulutusta, XEE – Evankeliointi Eämäntapana ry tarjoaa Jeesuksesta kertomisen koulutusta, Hyvä Sanoma ry tukee erityisesti helluntaiseurakuntia koulutuksessa, lisäksi Radio Dei ja Aikamedia kertoivat omista tehtävistään mediamissiossa. Mission Europe suunnittelee maakuntakeskuksiin yleisötapahtumia.

Valtava näky

Mediamissiossa vuoden 2022 syksyllä pyritään tavoittamaan kaikki Suomessa asuvat. Missiokirja jaetaan suomalaisiin koteihin. Mediassa kuulemme, miten usko Jeesukseen on muuttanut tunnettujen henkilöiden elämän. Pidämme Jeesusta esillä henkilökohtaisissa keskusteluissa ja julkisuudessa. Maakuntakeskuksissa järjestetään päätapahtuma. Pienemmilläkin paikkakunnilla kristityt eri seurakunnista voivat järjestää omia tapahtumia. Tämä on mahdollisuus paikallisille seurakunnille ja järjestöille vahvistaa työtään.

Miksi olet mukana mediamissiossa?

En ole löytänyt yhtään perusteltua syytä, miksi en olisi. Lähetyskäsky on perimmäinen syy: Tehtävämme on kertoa Jeesuksesta jokaiselle ihmiselle. Mediamissiossa muistutamme suomalaisia Jeesuksen merkityksestä, ja haluamme johdattaa heitä Jumalan ja seurakunnan yhteyteen.

Olen mukana koska uskon, että Suomessa kristittyjen tulee toimia enemmän yhdessä. Minä luterilaisena pappina uskon samaan Jeesukseen kuin toiset kristityt eri kirkkokunnista. Meillä on sama Jumala, sama pelastus ja sama taivas. Meidän tulisi pystyä julistamaan samaa evankeliumia yhteisestä Jeesuksesta. Missio kutsuu yhteiseen työhön ja toinen toisemme rakastamiseen. Missio kirkastaa yhteytemme ydintä: Jeesusta. Mitä lähempänä kukin olemme uskon keskusta Jeesusta, sitä lähempänä olemme toisiamme.

Haluan olla mukana historiallisessa liikehdinnässä, joka nostaa ensi vuoden aikana Jeesuksen nimeä ja pelastustekoja julkisuuteen. En halua jäädä arvostelijaksi tai sivusta seuraajaksi, vaan laittaa käteni yhteiseen työhön.

Moni on rukoillut herätystä Suomeen. Jumala on antanut viimeisten satojen vuosien ajan maahamme useita herätyksiä. Viime vuosikymmenet olemme eläneet ilman tällaista Jumalan uudistuksen lahjaa. Toivon, että tämä mediamissio olisi vastaus Jumalan kansan rukouksiin. Herätyksiä on usein edeltänyt rukous ja evankeliumin julistaminen.

Tule mukaan!

Pyydän sinua tulemaan mukaan mediamissiota toteuttavien joukkoon! Jos olet seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen, puhu tästä seurakunnassasi. Rukoile Suomen ja mediamission puolesta. Käy myös tutustumassa mediamission nettisivuun Missio2022.fi -josta saat lisätietoja.

Kymmeniä tunteja Teamsissa istumisen jälkeen, ja mediamissiosta ja sen mahdollisuuksista innostuneena. Tämä on meille valtava mahdollisuus!

Mika Tuovinen
toiminnanjohtaja
Mission Europe
(19.3.2021)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *