Kolme asiaa evankelista Billy Grahamista

Kolme asiaa evankelista Billy Grahamista

Evankelista Billy Graham (7.11.1918 – 21.2.2018) oli yhdysvaltalainen evankelista. Hänellä on pieni vaikutus myös Mission Europen syntyyn, sillä hän rohkaisi Missio Helsinki -tapahtumassa vuonna 1987 Suomen kristikansaa järjestämään missioita, seurakuntatapahtumia Suomessa ja kutsumaan Kalevi Lehtistä puhujaksi niihin. Siitä neljän vuoden päästä missiotoiminnan mahdollistajaksi ja edistäjäksi syntyi Mission Europe.

Tasan neljä vuotta sitten kuulin Billy Grahamin kuolemasta. Olin tuolloin Filippiineillä. Hotellihuoneessa kirjoitin tekstin, jossa mainitsin 10 asiaa Grahamista:

  1. Saarnaajan tehtävä on julistaa Jumalan sanaa
  2. Rukouksen merkitys
  3. Rakkaus kaikkia kristittyjä kohtaan
  4. Evankeliumin kuuleminen on kaikkien ihmisoikeus
  5. Evankeliumin keskuksessa on Jeesus ja hänen ristinkuolemansa
  6. Evankeliumin julistamiseen kuuluu kutsu sen vastaanottamiseen
  7. Uskollisuus tehtävässä
  8. Rohkeus ja into toimia evankeliumin puolesta
  9. Nöyryys
  10. Toisten tukeminen

Tällä videolla mainitsen kolme evankelista Grahamiin liittyvää teemaa:

  • Kutsumustietoisuus evankelistana. Siihen liittyi kaksi asiaa: Evankeliumin eli Jeesuksessa tapahtuneiden pelastustekojen kertominen sekä kutsuminen henkilökohtaiseen uskoon.
  • Luottamus Raamattuun Jumalan erehtymättömänä ja vaikuttavana sanana. Hän joutui raamattukriisiin, jossa pohti, onko Raamattu todella Jumalan sanaa. Voinko julistaa sitä? Hän kertoi hyväksyneensä uskossa Raamatun Jumalan sanana. Grahamin tunnusmerkki julistajana oli runsas Raamatun käyttö. Hän saattoi saarnoissaan tuoda esille kymmeniä Raamatun jakeita sanoessaan: ”Näin sanoo Raamattu…” Hän samaisti Raamatun sanan Jumalan sanaan.
  • Kristittyjen yhteys ja ykseys. Kun Graham järjesti missiota ja evankelioimistapahtumia, hän halusi, että niiden takana on laaja joukko kristittyjä eri kirkkokunnista ja seurakunnista.

Mainitsen tässä YouTube -videolla myös syksyn 2022 Se löytyi -mission sekä rukouksen evankelistojen löytymiseksi ja herätyksen puolesta Suomeen.

Mika Tuovinen
toiminnanjohtaja, pastori
Mission Europe
(23.2.2022)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *