You are currently viewing Lähetystehtävä Euroopassa

Lähetystehtävä Euroopassa

Eurooppa lännestä Uralvuorille ja Uraljokeen asti kattaa 51 valtiota ja yli 700 miljoonaa asukasta. Mitä kristinuskolle kuuluu tällä alueella?

Euroopan kristillinen kartta jakaantuu yksinkertaistaen seuraavasti:

  • Etelä-Eurooppalaisista suurin osa on katolisia.
  • Länsi-Euroopassa on ollut vahvana reformoitu ja anglikaaninen kristillisyys.
  • Pohjois-Euroopassa luterilaisuus.
  • Itä-Euroopassa ortodoksisuus.

Kristinuskoon suhtautuminen vaihtelee suuresti maittain. Jälkikommunistiset maat kuten Viro ja Tšekki ovat kovaa hengellistä maaperää. Näissä maissa erityisesti lapset, nuoret ja nuoret aikuiset ovat kadottamassa kosketuksensa kristinuskoon. Mutta jälkikommunistisessa katolisessa Puolassa yli 80 % nuorista aikuisista määrittelee itsensä kristityksi. Tutkimusluvut Suomesta eivät kerro hyvää kristillisen sanoman ymmärtämisestä.

Muistinsa menettänyt Eurooppa

Jeff Fountain on pohtinut Euroopan kulttuurin ja kristinuskon asemaa. Hän sanoo, että Euroopan ongelmana on muistinmenetys. Fountain kuvaa Eurooppaa leikkokukkakimppuna maljakossa, joka loistaa hetken, mutta vääjäämättä kuihtuu, koska se on irroitettu juuristaan.

Kristinusko on tuonut Euroopan kulttuuriin hyviä elämää kunnioittavia arvoja. Mutta ennen kaikkea täällä on esivanhemmillemme julistettu pelastuksen evankeliumia. Tämä on ollut kahden tuhannen vuoden ajan Euroopassa suuri siunaus. Kun Raamattuun perustuva kristinusko sivuutetaan, emme tiedä, mitä tulee kulttuurin syvävirtaukseksi.

Evankeliumin tartuttavuusluku

Olen huolissani siitä, ettemme uskovina ole omassa maassamme pystyneet välittämään ilosanomaa lähimmäisillemme ja uudelle sukupolvelle. Jos ”evankeliumin tartuttavuusluku” on uskovaa kohden alle yksi, kristittyjen määrä ei kasva.

Monissa Euroopan maissa kristinusko on joutunut vähemmistöön ja tilastokäyrien mukaan jossain vaiheessa katoamassa elleivät kirkot ja kristityt herää oman maanosan määrätietoiseen tavoittamiseen evankeliumilla. Vanhojen valtakirkkojen ja kansankirkkojen sekä uusien yhteisöjen tulee löytää uusia käytäntöjä evankelioimiseen.

Kristitty on kuin siemen, jonka tehtävä on kantaa moninkertaista hedelmää Jumalan valtakuntaan. Rukoile, että saisit olla johdattaa toisia Jeesuksen tuntemiseen, ja auttaa heitä tekemään samoin. Jokainen uskova voi olla evankeliumin välittäjä toiselle. Näin kristittyjen määrä voi lähteä kasvuun.

Evankelioivana lähetyskirkkona eteenpäin

Euroopan kirkkojen tulevaisuus vaikuttaa aika synkältä. Valtio- ja kansankirkollisuuden mahtiajat ovat ohi. Tosin vähemmistöön joutuminen voi terävöittää kirkon toimintaa löytämään identiteettinsä lähetyskirkkona.
Viron ev.lut. kirkon arkkipiispa Urmas Viilma sanoi vierailullaan kirkolliskokouksessa Turussa, että Itä-Euroopan pienissä kirkoissa näemme oman tulevaisuutemme kuvan. Viron kirkko on mieltänyt itsensä vähemmistössä toimivaksi lähetyskirkoksi omassa maassaan.

Tosiasioita, ydintehtävää ja sitoutumista!

Haasteenamme on esittää evankeliumi tärkeänä viestinä eurooppalaiselle, joka pitää sitä yksityisasiana ja muinaismuistona.

  • Kohtaa tosiasiat: Eurooppa on muuttunut lähetyskentäksi! Kirkkojen ja kristittyjen tulee päästä eroon evankelioimisallergiasta. Meillä on jossain ongelma, jos ilon levittäminen on ahdistavaa.
  • Muista ydintehtävä: Kristikunnan tehtävä täällä on saada 700 000 000 eurooppalaista kasvokkain Jeesuksen sanoman kanssa, ja kutsuttava heitä Jeesuksen seuraan.
  • Sitoudu tehtävään: Seurakuntien on pidettävä omaa aluettaan lähetysalueena. Seurakuntien työntekijöiden ja luottamushenkilöiden tulee pohtia, miten tavoitamme säännöllisesti kaikki alueemme asukkaat hyvällä sanomalla.

Mitä tulee tehdä?

Miten tämä suuri tehtävä Euroopassa voidaan toteuttaa? Metodien löytäminen ei ole helppoa. Maat ja niiden tilanteet erilaisia jopa Suomen sisällä. Lopulta jokaisessa paikassa on löydettävä sinne soveltuvat parhaat keinot. Mutta tässä joitakin teemoja:

  • Rukoile. Rukoile Euroopan puolesta. Rukoile kirkkojen, seurakuntien ja työntekijöiden puolesta. Pyydä Jumalalta herätystä kirkkoihimme ja kristillisiin järjestöihimme.
  • Vahvista kristillistä identiteettiä seurakunnissa. Raamatun ja kristillisen opetuksen merkitys on nyt erityisen tärkeää. Uskonpuhdistuksen aikana Katekismuksen opettaminen oli yksi kirkon uudistuksen väline. Järjestä Raamatun opetusta ja kristinuskoa tutustuttavia opintojaksoja.
  • Toimi sillanrakentajana. Tehtävä on niin iso, että tarvitsemme kristittyjen yhteistä työtä. Mikään kirkkokunta ei pysty toteuttamaan tehtävää yksin. Lähetys ja evankelioiminen ovat yhdistäneet kristittyjä toisiinsa.
  • Pidä sanoma kirkkaana. Sanoman ytimessä on Jeesuksen persoona ja hänen pelastustekonsa. Siihen kuuluu myös vakava sanoma: on kyse elämästä ja kuolemasta, synnistä ja sen seurauksista, taivaasta ja helvetistä. Näissäkin Jeesus on ydin.
  • Puhu kauniisti. Evankelioimisessa sanoman esittämisen äänensävyyn on kiinnitettävä huomiota. Sanoma on toki vakava. On syytä olla innokas, mutta välttäen karkottavaa aggressiivisuutta tai töykeyttä. Sanomamme lisäksi äänensävy on tärkeä. Se sävy ei sinänsä ketään sinänsä, mutta luo edellytykset sanoman kuulemiselle ja ymmärtämiselle.
  • Esitä kutsu Jeesuksen seuraan: Tulkaa sillä kaikki on valmista. Luovu elämääsi tuhoavaista asioista, sillä Jumala antaa parempaa.
  • Ole valmis pettymään ja kärsimään. Kaikki eivät ota sanomaa vastaan. Jotkut jopa vihaavat sanomaa ja sanoman tuojaa. Kristityn pitää oppia elämään selkä suorana sanomaansa luottaen myös vähemmistössä ja olemaan valmis kärsimään evankeliumin tähden. Oli aika, jolloin kirkon kasvun voimana Euroopassa oli marttyyrius.
  • Tavoita oma paikkakunta. Rukoile ja mieti, mitä voit tehdä omassa kylässä tai kaupungissa? Tehkää tätä pohdintaa yhdessä.
  • Rukoile uskon henkeä, ja varo kyynistä ja toisia masentavaa asennetta.
  • Tue niitä, jotka jossain haluavat ja jaksavat toimia evankeliumin puolesta
  • Odota ihmettä! Euroopan evankelioimisen tehtävä on niin iso, että tarvitsemme Jumalan suurta ihmettä! Meidän tehtävä on olla liikkeellä, rakastaa, palvella ja todistaa Jeesuksesta. Yhdenkin ihmisen pelastuminen on Jumalan teko.

Mitä konkreettisesti voisin tehdä?

Tässä joitakin ideoita osallistua Euroopan lähetyshaasteeseen:

  • Anna sanoma lapsille. Tilaa lapsille tai lastenlapsille kristillinen lehti. Esimerkiksi Donkki (vain 20 € vuosi!)
  • Tilaa hengellinen lehti ystävälle tai sukulaisille. Vaikkapa Uusi Tie, Sana tai Elämä.
  • Puhu toisille Euroopan ja oman paikkakunnan evankelioimisen tärkeydestä, ja opi itse siitä lisää.
  • Osallistu vaikka Evankelistojen yhteyspäiville.
  • Järjestä kotiseurat!
  • Järjestä kotikunnassa tai -kaupungissa missio toisten kristittyjen ja seurakuntien kanssa. Missio Europe on mielellään tukemassa tällaista evankelioimista.
  • Rukoile läheistesi, seurakuntasi, alueesi ja maasi ja Euroopan puolesta puolesta. Pyydä Jumalalta läheisten uskoontuloa ja laajaa herätystä.
  • Kutsu toisia rukoukseen ja pohdintaan, jotta syntyy rukousliike Suomen ja Euroopan evankelioimiseen.
  • Jos olet nuori, lähde kesäaktioon Eurooppaan. Tällaisesta alkoi oma tieni lähetystyöntekijänä. Suomessa aktioita järjestää esimerkiksi Legacy Project.

Yhdessä eteenpäin

Olen tätä kirjoittaessa ollut viikon Mission Europen toiminnanjohtajana. Haluamme kulkea yhdessä kirkkojen, seurakuntien ja kristittyjen kanssa tukien heidän työtään.

Yksi näkymme on tuoda yhteen paikkakuntien uskovia ja seurakuntia oman paikkakuntansa kaikkien asukkaiden tavoittamiseen evankeliumilla.

Haluamme yhdessä seurakuntien ja järjestöjen kanssa etsiä kullekin paikkakunnalle luontaisia tapoja evankeliumin edistämiseen. Jos tällainen kiinnostaa sinua omalla paikkakunnallasi, ota yhteyttä seurakuntaasi ja Mission Europeen.

Euroopan evankelioiminen alkaa ruohonjuuritasolta, omasta kodista ja omalta paikkakunnalta.
Sydämen asianamme on oman maanosamme tavoittaminen evankeliumilla. Rukoilemme herätystä ja toimimme sen puolesta, jotta mahdollisimman monella syntyisi yhteys Jeesukseen ja seurakuntaan. (tammikuu 2021)

Mika Tuovinen

Vastaa