You are currently viewing Yhdessä suuressa tehtävässä – Mission Europen työntekijäkokouksen 2. päivä

Yhdessä suuressa tehtävässä – Mission Europen työntekijäkokouksen 2. päivä

Tänään 27.5.2021 Mission Europen työntekijät kokoontuivat retriitin toiseen päivään. Varasimme paljon aikaa keskusteluun, ja nostan siitä tähän muutaman keskeisen teeman.

Evankeliumin julistaminen tänään

Mission Europen tehtävänä on kertoa Jeesuksesta. Haluamme olla evankelioimiseen keskittyvä Jumalan työkalu. Tähtäämme uskon syntymiseen sekä seurakuntien ja kristillisten yhteisöjen vahvistamiseen.

Eilisessä kokouksessamme pohdimme paljon julistajan inhimillisyyttä. Jumala on antanut meille ihan tavallisille Mission Europen työntekijöille ja ystäville valtavan hienon sanoman kerrottavaksi. Sanomamme ei ole Mission Europe. Sanomamme ydin on Jeesus.

Kerromme Jeesuksesta ja pelastuksesta hänessä. Sanoman kuulemiseksi ja ymmärtämiseksi haluamme mennä mahdollisimman lähelle ja samalle tasolle toisten kanssa. Siinä kerromme Jumalan valtakunnan suuria totuuksia elämästä, ihmisestä, Jeesuksesta, pelastuksesta, ikuisesta elämästä, kadotuksesta ja taivaasta.

Näissä kaikissa keskeinen asia on Jeesus Kristus. Siksi julistamme totuutta Jeesuksesta.

Uskovan kaksi kääntymystä ja todellisuutta

Eräs työntekijä muisteli nuorena kuulleensa pastori Jussi Kalmanlehdon ajatuksen: Parannuksen tehdessä käännymme uskoon. Tämä Jumalan edessä pyhäksi tuleminen on ensimmäinen iloinen kääntymys. Toinen kääntymys (ei kyllä yhtä iloinen) on se, kun huomaamme uskovanakin olevamme syntisiä suostuen myöntämään syvän pahuutemme. Tästä kertoo myös uskonpuhdistuksessa noussut ajatus uskovasta samalla aikaa vanhurskaana ja syntisenä (simul iustus et peccator).

Moni ei pidä tuosta ajatuksesta. He eivät myönnä kristityssä olevaa kahta todellisuutta. Mutta moni kristitty – myös hengellisessä vastuussa oleva – kokee sen todella vapauttavana ja todellisuudesta kertovana. Se on kokemuksen tasolla totta: minussa asuu uusi Jumalan antama elämä, mutta minuun on jäänyt myös vanha syntinen luonto, josta pääsen eroon vasta uudessa elämässä taivaassa. Sinne vanhalla luonnolla on porttikielto!

Älä luovuta – olet tärkeä!

Sielunvihollinen perkele käyttää uskovien kohdalla taisteluaseena tätä kahdenlaista todellisuutta. Vetoamalla syntiseen luontoomme ja konkreettisiin synteihimme, hän saattaa väittää, ettei uskovasta ja Jumalan valtakunnan vastuunkantajasta ole mihinkään: ”Ei sinusta mitään tule! Luovuta jo! Olet todella surkea, syntinen ja epäonnistunut.”

Tällaisessa tilanteessa on tärkeää tunnistaa tämä vihollisen puheeksi. Perkele haluaa masentaa ja tuhota meidät, jotta sanoisimme: Olet oikeassa, ei tästä tule mitään, kaikki on ohi!

Ystäväni, tällaisessa tilanteessa on tärkeää erottaa, kuka puhuu!

Edellä kuvatulla tavalla puhuu evankeliumin vihollinen, joka haluaa masentaa kristityn ja tehdä hänet toimintakyvyttömäksi. Jumala ehkä sanoo aivan muuta:

Nyt ystäväni, ollaan päästy siihen, että huomaat kaksi tosiasiaa. Ensiksi sen kivuliaan asian, ettei sinusta ole juuri mihinkään. Toiseksi ymmärrät, että kristinuskossa on kysymys minun teoistani sinun puolestasi ja sinun kauttasi. Kun olet riippuvainen minusta, minä pääsen toimimaan kauttasi. Nyt voimme lähteä liikkeelle armossa minun voimassani. Älä pelkää katsoa totuutta itsestäsi! Älä anna sen estää minun työtäni! Juuri pahuutesi vuoksi tarvitset minua! Se ei ole syy lähteä luotani pois, vaan syy tulla minun luokseni! Yhä uudestaan ja uudestaan. Katso ennen kaikkea poikani Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä sinun puolestasi. Se riittää! Iloitse siitä! Omantunnon ja paholaisen syytöksissä sano itsellesi: Jeesuksen Kristuksen veri riittää!

Työn kuulumisia

Evankelista Ilkka Puhakka kertoi syksyn kalenterin olevan jo ihan täynnä. Kalenterivarauksia on jo kolmen vuoden päähän. Hänellä on paljon kutsuja seurakuntiin. Myös Radio Deissä Ilkalla on ohjelmasarjoja. Monet Majatalo-illat Jukka Jämsenin ja Pekka Simojoen kanssa ovat olleet siunattuja.

Kouluttaja Seppo Niemeläinen tukee missioprojektia Hankasalmella, ja toimii monien työntekijöiden ja vapaaehtoisten mentorina.

Kouluttaja-evankelista Petri Välimäki järjestää sielunhoitoon ja evankelistan tehtävään liittyviä koulutuksia Perheniemen opistolla. Lisäksi hänellä on ohjelmia Radio Patmoksessa ja TV7-kanavalla. Petri on kouluttanut Inkerin kirkon työntekijöitä ja ollut seurakuntavierailuilla kotimaassa.

Mission Tuki ry:n puheenjohtaja Kari Salo johtaa yhdistystä, joka tekee Mission Europen työn mahdolliseksi. Mission Europen päämaja on Saksan Kandernissa. Suomessa varojen keräystä varten tulee olla oma suomalainen yhdistys. Tämä yhdistys on Mission Tuki ry. Työntekijöiden lähettäjäkannatus tapahtuu Mission Tuki ry:n kautta. Yhdistyksellä on työstämme kertova Mission Tuki -kirje, jonka voi tilata itselleen.

Rovasti Markku Happonen kuuluu Mission Europen perustajiin, ja toimii tällä hetkellä yhdistyksen puheenjohtajana. Hänellä toimii useissa kansainvälisissä kristillisissä verkostoissa.

Toiminnanjohtaja Mika Tuovinen toimii muun muassa valtakunnallisen mediamissio 2022 järjestelyissä. Hän on myös yksi Voimaa Sanasta -ohjelman opettaja TV7-kanavalla.

Työn mahdollistajat vapauttajina evankeliumin työhön

Edellä kerroin lyhyesti työntekijöistämme. Mission Europen työn mahdollistaa lähettäjät.

Jokaisella työntekijällä on lähettäjäpiiri, joka rukoilee ja antaa työhön varoja. He ovat työtovereitamme.

Tiedostamme, että ilman heitä emme voi jatkaa työtä yksittäisinä työntekijöinä ja myös koko Mission Europen työ loppuu ilman heitä. Mission Europe ei saa toiminta-avustuksia valtiolta tai kirkolta.

Lähettäjät ovat meille elintärkeitä. Iloitsemme heistä jokaisesta sekä kaikista, jotka haluavat liittyä lähettäjäksi ja tulla mukaan yhteiseen työhön evankeliumin julistamisessa ja maailman valloittamisessa!

Lähettäjät vapauttavat työntekijät heidän kutsumukseensa. Voit tutustua tästä työntekijöihimme:
• Markku ja Aulikki Happonen
• Seppo ja Tarja Niemeläinen
• Ilkka ja Marjo Puhakka
• Mika Tuovinen
• Petri ja Marianne Välimäki

Voit liittyä lähettäjärenkaisiin tai tilata Mission Tuki ry:n uutiskirjeen täältä.

Keskeneräinen tehtävä

Mission Europelle on esitetty kutsuja monesta paikasta. Mission Europe järjesti Venäjällä Missio Volgan ja Missio Uralin. Aiemmin oli missiot Leningradissa. Moni Venäjällä odottaa meitä ja toivoo yhteistyön jatkuvan. Meitä odotetaan Virossa. Euroopassa on monia muitakin mahdollisuuksia, ja haasteita on tullut Afrikasta asti.

Suomen kaupungeissa ja kylissä on suuri tarve. Meidät on kutsuttu valtakunnallisen mediamission 2022 järjestämiseen. Seurakuntien ja järjestöjen kutsujen lisäksi haluamme tukea kristittyjen yhteisten evankeliumitapahtumien järjestämistä, joissa pyrimme tavoittamaan kaikki tietyn kylän, kunnan tai kaupungin asukkaat.

Hyvät Mission Europen ystävät! Kiitos, kun olette työssä mukana. Ja jos sinulla ei ole vielä tehtävää Jumalan valtakunnan työssä, olet tervetullut joukkoomme lähettäjänä mukaan.

Valtavan kiitollisena

Tämän tekstin kirjoitti toiminnanjohtaja Mika Tuovinen iltapäivän kokouksemme jälkeen. Iloitsen Mission Europen työyhteisöstä, jossa olen ollut pian viisi kuukautta.

Tänäänkin meitä yhdisti työntekijöiden syvä inhimillisyys ja ihmisyys, mutta samalla suuri palo tehdä Jeesusta tunnetuksi. Me kaikki tarvitsemme Jeesusta mielettömän paljon. Kerromme hänestä, koska uskomme kaikkien tarvitsevan häntä.

Tänään työntekijäpäivässä keskustelimme työn mahdollistajista. Tämä on minulle tärkeä aihe. Tiedän, etten voi jatkaa työssä ilman lähettäjiä. Tämä koskee jokaista työntekijäämme. Me kaikki olemme henkilökohtaisen lähettäjäkannatuksen varassa. Olemme TAVATTOMAN kiitollisia lähettäjillemme!

Ja ennen kaikkea olemme kiitollisia Jumalalle, joka on kutsunut meidät valtakuntaansa ja antanut kutsun evankeliumin julistajiksi.

Mission Europen työntekijätapahtuma jatkuu vielä huomenna perjantaina.

(27.5.2021 Mika Tuovinen)

Vastaa